Thursday 11th of March 2010

SaTo palkitsi vuoden 2009 onnistujia

SaTon jalkapallojoukkue  juhli kauden 2009 päätteksi saavutettua sarjanousua 4. divisioonaan perinteisellä nousuristeilyllä joulukuun 11. päivänä. Vapaamuotoisen juhlahumun lisäksi illan virallinen ohjelma piti sisällään myös palkintojenjakoseremonian, jossa palkittiin kauden aika eri tavoin meritoituneita Tovereita.

 

vuoden_avautuja

 

Illan palkintokimaran aloitti menneen kauden Bahar-pörssin kärkinimien palkitsemisella. Tällä kertaa ilmaisen kebablahjakortin pokkasivat itselleen pörssin kärkisijan jakaneet Kalle ja Sasha. Valitettavasti vain toinen kebabrohmuista pääsi henkilökohtaisesti noutamaan palkintonsa, sillä omaksi epäonnekseen Sasha oli päättänyt pitää jalkansa tukevasti kiinteän maan kamaralla.

 

Bahar-palkinnon jälkeen oli aika siirtyä muiden palkittavien joukkoon ja vyyhdin purkaminen aloitettiin vuoden jalkapalloheti-äänestyksen voittajan kukittamisella. Tiukan äänestyksen ja likaiseksikin äityneen kampanjoinnin jälkeen vuoden jalkapallohetkenä palkittiin joukkueen maalivahdin Heikki "Cisse" Kiljusen debyttii kenttäpelaajana. Cissen seppelöinnin jälkeen Jere Tiainen pokkasi takareunukselleen vuoden comeback-palkinnon. Huippuvuosiensa jälkeen uudelleen huippuvireeseen äitynyt keskikentän takatukka liikuttuikin silminnähden kiitospuhettaan pitäessä. Vuoden tsempparin tunnustuspalkinto puolestaan löysi tiensä Jani Parkkisen vitriinikaappiin ja myös Otto Syvähuoko niiasi itselleen sisuaskin oltuaan joukkueen ainoa pelaaja, joka esiintyi kauden jokaisessa pelissä. Samainen pelaaja kuittasi myös nimiinsä Saunalahden prepaid-liittymän vuoden avautuja-kategorian ylivoimaisen voiton kunniaksi. Vuoden eniten kehittyneen pelaajan pysti puolestaan luovutettiin puolestaan Mikko Siron hellään huomaan tunnustuksena hienosta ja nousujohteisesta kaudesta. Myös Siro sai kotiin viemisiksi vielä toisenkin pystin kun joukkueen valmennusduo palkittiin kuluneesta kaudesta.

 

vuoden_satolainen_09

 

Vaikka kyseessä olikin nimenomaan jalkapallojoukkueen nousuristeily, palkitsivat myös seuran muut lajijaostot samassa tilaisuudessa omia harrastajiaan. Koripallojoukkueen tärkeimmän pelaajan palkinto luovutettiin Marko Vistin jykeville käsivarsille. Sukellusjaosto puolestaan palkitsi Sauli Suomelan vuoden sukelluskalastajana sekä muisti Martti Pykäriä upealla haukiaiheisella teepaidalla sukelluskauden suurimman yksittäisen kalasaaliin johdosta. Ylitsevuotavaiset palokinto-prgiat saivat lopulta arvoisensa loppuhuipennuksen vuoden Satolaisen muodossa. Vanhan perinteen mukaan edellisvuoden voittaja, tässä tapauksessa sukellus- ja makkara-aktiivi Jouni Lehtelä sai päättää kenelle hän luovuttaisi kiertopokaalin seuraavaksi. Täyteen pakattu auditoria räjähtikin korvia huumaaviin suosionosoituksiin kun Lehtelä julkisti palkinnon vuonna 2009 voittaneen Juha Toivosen nimen. Näin ollen myös Juhan itseään, kampawiinereitä ja jaffaa säästelemätön kokoustaminen sekä seuran kulisseissa huseeraaminen tulivat asiallisella tavalla palkituksi.

Viimeksi päivitetty ( 01.02.2010 23:46 )
 

Kysely

Tarvitaanko korikselle kesävuoro?
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu