14.5.08 PaPeNu - SaTo 1-2 (1-2)

Paluu Pansion betoninkovalle hiekkakentälle oli nostalginen. Toiselle kotikentälle ei ole koskaan lähdetty häviämään ja tavoite oli tänäänkin selkeä. Alusta oli vartavasten lanattu ja areenaa peitti hienojakoinen tomuhuntu. Puitteet kunnolliselle desert stormille oli siis olemassa.

Salolaiskaravaani lähti otteluun peräti 5 vaihtopelaajalla, joista yksi oli tosin sormivaivainen maalivahti, "HK:n sininen", eli siniseen tuulitakkiin kääriytynyt H. Kiljunen. Poissa olivat jälleen joukkueen vastuunkantajat valmentaja-Jääskeläinen ja GM Tähkäpää. Lisäksi sairastuvalle ilmoittautuivat Bepanten-kuurista huolimatta M.Metsänoja sekä varamiespalvelun vahvistus V. Inkinen. Toppari Lindqvist edelleen teillä tietämättömillä Barcelonan matkan jäljiltä.

Avauskokoonpano kasattiin kapteenin aloitteesta lähes samaisella sabluunalla, kuin Bosnapelissäkin, vaikkakin PaPenu tiedettiin ennakkoon kovemmaksi. Puolustuspään poissaoloista huolimatta Parkkinen siis omalla tontillaan tuomassa hyökkäysvoimaa. Alapuolellaan laitapakkina, aseenkantoluvan oikeaan jalkaansa saanut Syvähuoko. Maanantaiharjoitusten vetokilpailussa hopealle jääneeltä kiskolaiselta odotettiinkin lähinnä jatkoa viime pelien erinomaisille keskityksille ja vapaapotkuille.

Vaikka sekä puolustajat, että hyökkääjät pitäisivät Parkkisen mielellään omissa riveissään, ei tällä kertaa hyökkäävämmän strategian voida sanoa ainakaan täysin epäonnistuneen: Parkkinen syötti pelin molemmat maalit.

Turklin
Syvähuoko - Tiainen - Niittymäki - Anttonen
Suomela - Seppälä
Parkkinen - Palokankare - Aaltonen
Kuusisto

Ottelu alkoi tutusti SaTon painostaessa. Erityisesti vasemmalta laidalta vyöryi hyökkäyksiä toinen toisen perään. Pallo liikkui alusta huomioiden yllättävänkin hyvin, joskin aivan liian usein hyökkäykset tukehtuivat 16-alueen reunamille vastustajan kisabussin parkkeerattua ns. maalintekosektorille. Nopeat tai puolinopeat, suoraviivaisemmat ratkaisut olisivat tuoneet ehkä enemmän varsinaisia maalipaikkoja.

Tuttuun tapaan Kuusisto kärkkyi itsensä pariinkin mojovaan paikkaan jo alkuminuuteilla ,joskin lähimmäs maalia pääsi Palokankare. Maalinedushässäkästä veto osui ensin tolppaan, ja myöhemmin toinen pommi viuhui vain karvan verran yli kehikosta.

Hyvässä ja kovaotteisessa iskussa ollut Palokankare paransi edellisistä nopeasti ja viimeisteli avausmaalin noin 20. peliminuutilla Parkkisen syötöstä. Boksin sisältä lähtenyt raapaisu meni helpohkon näköisesti verkkoon. Tästä ei kulunut, kuin reipas kymmenisen minuuttia kun vaihdosta piikkiin tullut Pykäri teki SaTolle jo 2-0. Tilanne eskaloitui vasemmalta laidalta pienin siirroin 16-alueen tuntumaan, jossa Parkkinen siirsi näpyllä pelivälineen yhdellä jalalla seisoneelle Pykärille. Suoraan volleystä vasemmalla lähtenyt kurkipotku painui auttamattomasti sisään, jälleen helpohkon näköisesti.

Selkeästi ykkös- ja etenkin pomppupallojen kanssa oli suuria ongelmia molemmissa päädyissä, joskin puolustuspäässä tästä seurasi jännittävämpiä tilanteita. Muutaman virhearvion, ja epäonnisen pomppupallon seurauksena PaPenu iskikin kavennusmaalinsa vielä ennen taukovihellystä. Turklinille ei jätetty paljoakaan mahdollisuuksia n. 10 metristä lähteneessä vedossa.

Toinen puoliaika pelattiin maaleitta, vaikkakin paikkoja oli SaTolla useampiakin. Papenulla oli yksi ns.1000 dollarin paikka aivan loppuminuuteilla, mutta onneksi omat pelaajat törmäilivät innostuksissaan toisensa nurin. SaTon parhaita paikkoja olivat ehkä Matiaksen ohimennyt sijoitus n. 5 metristä, Kallen epäonnitunut roikutus kohti tyhjää maalia 25 metristä ja Pykärin parit puolittaiset läpiajot, joihin maalivahti kuitenkin ehti hyvällä vastaantulolla. Hiuksenhienoa katkeruutta herätti erityisesti tilanne, jossa maalivahti torjui Pykärin roikutusyrityksen kädellään noin 5 metriä alueensa ulkopuolella. Maalivahti sai alueen ulkopuolella kädellä pelaamisesta vain keltaisen. Muutama läheltäpiti-tilanne muodostui toisella jaksolla myös Kuusistolle, sen sijaan suurista odotuksista huolimatta Sauli "yks plus yks" Suomela ei tänään ollut tehopistepäällä. Ehkä ajatuksena oli antaa onnistumisen mahdollisuus myös muille (?).

Ottelussa puhalleettin ääretön määrä rikkeitä, millioin mistäkin rikoksesta tai rikoksen suunnittelusta. SaTon korteista vastasivat kuitenkin vain Pykäri ja Anttonen. Koko pelin hiekkakentän raivostuttamana pelanut Anttonen oli lähellä jopa punaista, tai toista keltaista mutta onneksi tuomarin arpa ei tällä kertaa osunut. Pykäri sai omansa yritettyään salakavalasti maalintekoa kädellä.

Vaikka periaatteessa pidänkin hyvänä asiana sitä, että henkiseltä kapasiteetiltään rajoittuneille tarjotaan harrastus- ja leikkimahdollisuuksia, on pakko sanoa, että tällä kertaa paikallisen harjaantumiskoulun oppilas ei onnistunut tuomarointitehtävissään kovinkaan hyvin. Lähinnä keskiympyrässä liikuskellut setämies oli auttamattoman ulkona kaikista kenttätapahtumista, ja selkeästi liikkeellä myös urakkapalkalla. Ottelun päätösvihellys nimittäin puhallettiin sekuntilleen 90 minuutin kohdalla, siitäkin huolimatta että tuolloin vapaapotkusta lähtenyt pallo oli vielä ilmassa ja kaiken lisäksi putoamassa SaTon 16-alueen sisälle.

Kaikenkaikkiaan tärkeät 3 vieraspistettä. Tavoite, eli nousuristeily lähenee! Peli tehtiin tällä kertaa turhan vaikeaksi, mikä johtui varmasti osaltaan peliä edeltäneestä pitkästä hiekattomasta kaudesta. Kovasta painostuksesta ja pelillisestä dominoinnista huolimatta tehtailimme kuitenkin (lyhyellä matematiikalla laskettuna) vain vaatimattomat 6 laukausta (selkeästi heikohkoa) maalivahtia kohti. Puolustuspää toimi pääosin hyvin Niittymäen ja Tiaisen johtaessa linjaa toppareina. Etenkin puolustajien pallollinen peli oli hyvää. Keskikentän pohjalla rutinoituneen päivätyön tehneet Seppälä, Suomela, Yrttiaho ja Härmä selvisivät niin ikään puhtain paperein joskin tuomari antoi valitettavan vähän siimaa rouhinnalle. Tästäkin huolimatta muutamia koiruuksia ja luunappeja jaettiin. Pelin tempo oli paikoin jopa lähellä Bosnapeliä, ja jatkossa tästä olisikin hyvä kiristää pykälän verran.

Vastustaja aloitti ottelun yhden vajaalla, ja pelasi yllättävän kypsästi. Taktisessa mielessä. Varsinaisesti nopeita jalkoja tai taitavia yksilöitä ei kuitenkaan erottautunut. Ennemminkin päinvastoin, silmään pisti muutama profiililtaan dartsheittäjää muistuttava pubivatsa.

Ps. pöytäkirjasta puuttui kenttätapahtumien kellonajat, mikä ei tosin ole yllätys kun huomioidaan tuomarityöskentelyn taso ylipäänsä. Tästä johtuen kronologinen järjestys ja maalien ajankohdat uupuvat.

Viimeksi päivitetty ( 03.05.2007 11:40 )
 

Kysely

PES vs FIFA
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu